sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sunnuntaita

Hej på er, vielä yksiin kokeisiin pitää jaksaa lukee tää päivä. Viikonloppu on menny suht. rauhallisesti, perjantaina ihan vaan salilla ja kotosalla äitin viekussa leffaa kattomassa, eilen jumpassa (josta mulla onki vielä hartiat ihan jumissa), kahvilla ja kotona kokkaillessa ja viiniä maistellessa :) Oli jossain vaiheessa tarkotus siinä illalla lähtee johonkin baariin kavereita moikkaileen mutta suunnitelmat kaatu ja päädyin katteleen jalkapalloo miesseurassa, kivat vaatteet päällä ja laittautuneena. Hmm, no oli sekin mukavaa... :-D
 Nyt matikan kirjan ääreen ja sitten herkutellaan jollain super hyvällä ruualla!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Perfect Shape?

Tänään olin taas salilla tekemässä reeniä koulun jälkeen. Eilisestäkin on vielä kyllä pakarat ja rintalihakset aika jumissa, mutta jaksoimpa silti :)

Treenin päätteeksi huomasin sitten pukkarin ovessa mainoksen uudesta paulautusjuomasta, Perfect Shapesta. No, minäpä siinä sitten nälissäni päätin ostaa ja testata ton juoman. Sitä saa kolmena eri makuna: mansikkana, suklaana sekä vaniljana ja sitä mainostetaan sillä, että proteiinia löytyy, ei sisällä rasvaa ja kaloritkaan ei hivo sitä 300:a vaan pysyy 100:n ja 200:n välissä. En siis kaloreita mitenkään erikoisemmin laskeskele, mutta en millään jaksais hyvän reenin päätteeksi vetää semmosta 500 kalorin tujua energiapläjäystä :-D
 Ensimmäinen kulaus ja olin ihan myyty, toi maistuu taivaalliselle! Toi oli ainakin ensimmäinen ajatus. Kun otin pari hörppyä lisää, aloin miettiin että tää on kyllä liian hyvää ollakseen totta. Ja katsoinpa sitten tuoteselostetta ja huomasin että tossahan on huimat 13g sokeria! Puolet siitä määrästä mitä tossa on protskua. Ei ihme että maistuu niin hyvälle! En sitten tiedä, että onko sokeri sille lihasten ym. elimistön palautumiselle tärkeetä - ainakaan tommonen lisätty sokeri... Hmm. No, tulipa testattua. Toi menis kyllä jostain jälkkäristä tai jotain. :-D

Tai onko ylipäätään noi palautusjuomat tärkeitä ?

torstai 27. syyskuuta 2012

Huhuu Ines, herätys

Hei taas! Päivät on tässä taas hurahtanu opiskellessa, lukiessa, kirjottaessa, koulussa, salilla ja lenkillä.

 En tiiä johtuuko tästä iän ikuisesta opiskelusta jota on kestäny jo vaikka kuinka, niin alan oleen ihan väsy ja nyt oon ollu pari kolme päivää ihan ihmeellisessä horroksessa ja tänäänkin heti kun pääsin - tai siis jouduin - kavereitten luota pois koulusta, tuntuu että nään unta koko ajan. :D Marssin salille ja sielläki 45min meni tosta noin vaan kuntopyörän selässä Cosmoo lukien. No en valita, parempi niin :-D 
Eilen sain loppujen lopuks nauttia "vapaa"päivästä, kun kaikki tunnit eiliseltä jotenkin kummasti peruttiin tai niitä ei vaan ollut. Niinpä nukuin pitkään, tai siis niin. Heräsin yheksältä :D Sai kahvitella rauhassa ja kirjottelin jotain äikän työtä about 5-6h, lenkillä kävin ja luin vähän lisää. Horroksessa taas. ONNEKS jääkaapista löyty ihanasti just kaikki tarvittavat ainekset hyvään salaattiin; salaattia, punasipulia, tonnikalaa, tomaattia, mozzarellaa, kurpitsansiemeniä...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

CX sunday

Iltaa iltaa! Nyt on syksyn yo:t taputeltu, perjantaina jaksoin ruotsin kokeessa istua sen 5h 30 min. Eväät loppu kesken siinä yhdentoista aikaan, ja olin aikas pyörryksissä sillon puoli kolmelta. Koe ei mennyt yhtä hyvin ku enkku, mutta oli ja meni jo, nyt odotellaan vaan tuloksia! :)
Tänään olin iltapäivällä salilla, ensin about 20min spinning-pyörällä, sit CX Works. Luulin (taas) että mun vatsalihakset napsahtaa poikki. :-D

Kirjotuksista huolimatta oon jotenkin kummasti ehtiny reenaan kiitettävästi!
Ma: Body Step 
Ti: kuntosali
Ke:kuntosali
To: kuntosali
Pe: -
La: Lenkki 50min 
Su: Spinning 20min + CX Works 30min

torstai 20. syyskuuta 2012

Heatwave

Huhhuhhuh!! Mikä stressi ja jännitys ja sähkötys päällä oon!! Ensinnäkin, tänään piti olla mun lukulomapäivä huomista varten. Tai siis olihan se, mutta mut ajettiin pois kotoa heti aamuvarhain siivoojien takia. No, siispä ajattelin reippaana tyttönä mennä heti kirjastoon lukemaan. No, olin kirjaston ovilla about klo 9:23 kunnes huomasin että KATOS, paikka aukee vasta klo 10! Siispä kävelin takas autolle ja kaahasin salille ja vietin siellä tovisen. hmm, ihan hyvä sekin! 5 päivää peräkkäin salilla, ilmoitti Foursquare! Go me!
Oon nyt innostunut pitään itelläni ponnaria tollain ihan alhaalla, keskijakauksella. :) Mun silmään näyttää tosi kivalta!

Sit käytiin äitin kans kasvislounaalla Gopalissa, nam oli taas hyvää! Sen jälkeen kävin Jamerassa vähän tienaamassa rahaa enkunkirjapinolla ja tulin takas kotiin lukemaan. Nyt oon taas valmis huomiseen koitokseen, eväät ostettu, punaviiniä ja pari suklaapalaa masussa! Everybody ready? Tarkoitan, är alla färdiga?!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Jaksaa jaksaa...

Eilinen eväsretki koulun salissa tuntu menevän ihan hyvin! Tänään kattelin netistä monivalintojen oikeita vastauksia niin näyttää että 6 tai 7 kohtaa 50:stä on mennyt vaan väärin. :) Joten eiköhän sieltä ihan hyvin pisteitä saada... Ja kuunteluistakin olin enkun osalta saanut 83/90p!

Nyt sitten vaan tsemppi päälle tohon ruotsiin.. Olin eilen heti kirjotusten jälkeen ensin thaimaalaisessa syömässä kauheen nälän kourissa ja sitten kiiruhdin vielä Body Steppiin :) Ja illalla ihana kokojyväpasta-annos Napoli-ravintolassa njammm
Nyt täytyy saada noi ruotsin kirjat auki ja alkaa lukemaan... Huh, onneks enää huominen koulua ja sitten torstaina saa lukea kaikessa rauhassa kotona! Tuolla olis nytkin niin ihana ilma että tekis mieli tehdä jotain muuta kuin istua sisällä :-(

 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Jutta ja superdieetit

Tässä viimesiä viedään, 12h päästä istutaan jo koulun liikuntasalissa yo-vihot edessä!! Lukemisesta ei tunnu tällä hetkellä tulevan oikein mitään, joten oon tässä vähän siivoillu huonettani, juonu teetä ja kattonu Liviltä Jutta ja superdieetit -maratoonia. :-D

Kun tota kattoo, kun noi 0%rasvaakehossa -naiset pumppaa viimesiä silauksia vartaloihinsa ennen Body Fitnessin SM-finaalia, niin tuntuu että eikö toikin voi olla jo jonkin tason syömishäiriö? Toisaalta ei, eihän toi noitten dieetti ole koko aikainen ja heti kisan jälkeen rasvat ja nesteet tulee äkkiä kehoon takas ja kisaajat vetää kauheet kasat donitsia, karkkia ja sipsiä nassuun monen kuukauden tauon jälkeen... Mutta toisaalta, eihän toi nyt herran jestas ihan tervettä ole :D

Bikini Fitness taas, on se vähän ihnimillisempi ja terveempi versio noista kisoista. Jopa mulla itsellä olis pieni kipinä tollaseen. :-D Rakastan esiintyä, ulkonäkö on mulle super tärkeä asia ja treenaamisestakin tykkään tosi paljon ja lihaksetkin mulla tuntuu kasvavan aika kivasti kun vaan reenaan. Mutta... En sitten tiedä... Luulen että oon mielummin ihan muuten vaan hyvässä tikissä, kuin että jotakin kisoja varten rupeisin punnitsemaan jokaista grammaa, jonka laitan suustani alas :)

Ja niin, ei toi nyt niin nättiä olekaan! :-D Vai mitä tuumitte?


lauantai 15. syyskuuta 2012

Rikki katki poikki

Huh mikä näytös taas takana! Kaikki meni jälleen yleisesti ottaen hyvin, mitä nyt viimesessä näytöksessä menin juhlapuvun vetoketju auki lavalle, kun se meni rikki... ja näytöksen jälkeen tarvittiin saksia että saatiin se multa pois... :-D Mutta muuten meni kivasti!!

Oli taas niin hirvee kiire koko ajan että alta pois! Eilen kenraaliharjotuksen jälkeen kun piti mennä kotiin nukkuun, niin stressasin tulevan kiireen takia niin paljon etten olis malttanut nukkua ollenkaan. Ja nyt oon vieläkin sillä fiiliksellä että "missä mun pitää olla nyt?mitä nyt pitää tehdä?mitä seuraavaks?" Saa nähdä jos vähän illan aikana rauhottuisin ;)

Me avattiin taas Susannan kans näytös, jalassa ihan järrrrrrrrrkyttävän korkeet korot!
Olin niin kuollu kun tulin kotiin. Oli järkyttävä jano ja nälkä kun oli puoli neljään asti elänyt pelkällä aamupalalla, kahvilla ja parilla hassulla kuivatulla viikunalla ja pähkinällä :( Nyt oon tietenkin täysissä voimissani taas (just joo), ja eikun englantia lukeen!

perjantai 14. syyskuuta 2012

another friday

Ei kyllä oikein mitään viisasta asiaa mulla taaskaan! Viikko vierähti taas hurjan nopeesti ja maanantaina onkin jo enkun kirjotukset! Mulla on niistä nyt tosi hyvä fiilis ja odotan vaan että pääsisin jo sinne saliin kirjotteleen ja syömään eväitä :-D Vielä täytyy vähän pinnistellä ja jaksaa lukee.

Kohta lähden tonne sateiseen keskustaan huomisen näytöksen harjotuksiin ja vaatteiden sovituksiin. :) Tosi kivaa taas mennä! Koskikeskukseen siis kaikki klo 12, 13 tai 14 huomenna ;)
Eilen olin taas jumppailemassa, kävin testaamassa uuden Body Attackin, ja oli kyllä super rankka! Mutta taas niin kiva jumppa ja hiki virtas ja tuntu siltä että mun pakaralihas napsahtaa poikki minä hetkenä hyvänsä!

Nyt alan lakkaileen kynsiäni ja kuuntelen tätä biisiä! Tää on niiiiiiiiiiin hyvä! Koukuttava suorastaan.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Hei ystäväiset

Yllätys yllätys, sitä samaa "on paljon opiskeltavaa" -selittelyä! Enkun kuuntelut meni paremmin kuin osasin odottaa, samoin ehkä ruotsin. :) Vielä viikko täytyy jaksaa pinnistellä opiskellen täysillä... Ei jaksa enää :( Tällä viikolla tänään olikin ensimmäinen päivä kun edes urheilin! Olin Body Stepissä piiiiiitkästä aikaa - ja sen kyllä huomas! Olin ihan rikki toisen sykehuipun jälkeen ja oli pakko mennä vähän huiliin... :-D No, ehkä se tästä taas :)  Nyt kun taas kävi jumpassa niin jäi kyllä semmonen fiilis että tekee mieli taas testailla kaikki Les Millsin uudet ohjelmat :)

Eilen oltiin koko perheen voimin kattomassa leffassa Puhdistus ja sen jälkeen syömässä hyvin :) Arkena on niin kiva käydä leffassa, tuo mukavaa piristystä tavallisille arkirutiineille!
 Nyt takas koulukirjojen ääreen...

lauantai 8. syyskuuta 2012

Fashion night

Iltaa!
Pieni stressi päällä, yo-kirjotuksiin vähän yli viikko... Ruotsiin onneks vielä n. 2 viikkoa.
Anyway, eilinen näytös Kotkassa meni hyvin ja oli taas tosi hauskaa! :) Mitä nyt kerran lavalla käännyin väärään suuntaan (mitä nyt ei varmaan yleisössä huomattu) ja alusvaatesisääntulossa tepastelin kerran ilman takapuolen peittävää huivia... Nooh, toivottavasti niistä salilla tehdyistä kyykyistä oli apua tossa tilanteessa ;-D
 Onneks taas viikon päästä uus näytös, tällä kertaa Tampereella, koskarissa :) Ei tarvi onneks istua pyllyään kipeeks auton takapenkillä lauantaina!
Kattokaa miten pikkuselta jopa minä näytän!! Olin ainoo nainen ilman korkkareita tossa... Ihmeellinen näky :-D

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kotka here we come

Oh no miten kiireinen ja saamaton oon ollut täällä blogissa! Yo:t lähestyy, luettavaa ja treenattavaa riittää... Kohta lähtö Kotkan suuntaan! Ei kyllä ole edes harmainta hajua missä se on, mutta sinne nyt kuitenkin mennään :-D Tulossa pitkä päivä, enkä tiiä yhtään edes että koska pääsen sieltä kotiin asti. Mutta silti oon innoissani :)) (Ainoo juttu mistä en oo niin innoissani on se, että joudun meneen ottaan uudet polaroidit toimistolle...)

Ainiin ja kampaajallakin kävin tossa. Hiuksista kuvaa myöhemmin.. :)
Olin toissa päivänä lenkillä, ja meidän lähellä menee tommonen suorastaan satumainen lenkkipolku! Oli pakko ihan pysähtyä ottaan kuva
Mutta nyt meen valmistautumaan ja kerään kamoja kasaan! See ya

maanantai 3. syyskuuta 2012

#suomenhuippis

Katsoitteko jo ekan jakson? Mää ainakin katoin, tietenkin! Oon aina nenä kiinni ruudussa kun se tulee. Ja sitten klo 19 tuli Neljän tähden illallinen, jossa oli meidän rakas mallimamma Jenni Ahola hostaamassa illallista tänään ;)

En löytänyt tosta Suomen huippiksesta vielä mitään suosikkia... Siinä oli aika monta hyvän olosta! Oon itekkin joskus miettinyt että pitäiskö siihen lähteä mukaan. Mutta ajan kuluessa oon tullut toisiin aatoksiin, sillä sitä ei ikinä tiiä mitä siitä seuraa. Julkisuus voi olla joko hyvää tai huonoa. Joko siitä saa tosi hyvän ponnahduslaudan jatkolle, tai sitten se voi ehkä romuttaa kaiken...? En tiedä!
Ja nyt poden taas sitä ainaista ja hirveetä vaatekriisiä. Nimittäin huomenna koulukuvaus... Blaah. Ei huvittais sitten yhtään! Ei mitään käryä mitä laittaisin.

lauantai 1. syyskuuta 2012

ensimmäinensyyskuuta

Ah, ihanaa! En muista millon viimeks olisin ollu lauantaiaamuna kotona. Tosin oon siltikin ihan veto poissa, pitäis lukee jos jonkinlaista kirjaa ja kaikkee muutakin hyödyllistä tekemistä olis tarjolla.

Tosiaan ens perjantaina on Kotkan Pasaatissa se muotinäytös, eli sinne vaan jos asustelette siellä päin ;) Oon taaskin innoissani tosta näytöksestä, koska noi näytökset ei ikinä tunnu ollenkaan työnteolta, kun niissä on aina niin hauskaa! Ja parasta on, että oon tossa näytöksessä yhden miesmallin kanssa "avaamassa" näytöksen ja myöskin lopettamassa! :) Vielä kun saadaan jotkut tosi kivat vaatteet päälle niin hyvä tulee!
Nyt alan OIKEESTI taas lukemaan ja sitten varmaan juoksulenkille. Ihanaa olla viikonloppu kotona :)