tiistai 7. tammikuuta 2014

Go Me!

Viimeistään tänään ovat sitten kaikki muutkin varmasti palanneet arkeen kun koulutkin alkoi. Mulla on ollut tässä nyt taas pari vapaapäivää. Sen voi sitten taas arvata mitä oon tehnyt. Käynyt jumpalla ja salilla. Eilen oli BodyAttack ja tänään pienen salitreenin vuoro. Taas tullu juostua, tänään juoksin taas ihan "vahingossa" ja huomaamattani 40 min ja eilen ennen Attackia 20min. Tekee muuten hurjan hyvää lämmitellä 20 min ennen jumppaa. Jumppa lähtee heti ekasta biisistä lähtien paremmin käyntiin kun lihakset on vetreet ja lämpimät, eikä ekat pomput ja loikat tunnu ollenkaan niin pahoilta! :)

Katselin itseeni tänään peilistä salilla ja veikkaisin että oon saanut rasvaprosenttiani hieman alas. Itsehän en oo pitkiin aikoihin missään mittauksissa käynyt, mutta sillon kun oon niin ollaan ihan paperillakin todettu että kyllä mulla sitä rasvaa lihaksien päältä löytyy, vaikka hoikka olenkin. Ja itse rehellisesti sanottuna viihdyn hieman vähärasvaisemmassa kropassa, etenkin kun niitä lihaksiakin luiden ympärillä löytyy. Voisin kyllä mielenkiinnosta käydä mittauttamassa todellisen rasvaprosenttini niin pysyis vähän kärryillä missä mennään!
Lauantai ja kuvaukset lähestyy ja oon onnistunut syömään nyt tosi terveellisesti ja kevyesti. Oon pyrkinyt syömään myös tarpeeksi usein ja pienehköjä annoksia, ettei hirvee nälkä pääsis yllättämään. Vielä muutama päivä aikaa tsempata!
Loistava tapa saada tavallisesta salaatista vähän ruokaisampi on keittää quinoaa ja laittaa sitä vaikka n. ruokalusikallinen lautaselliseen salaattia. Ylläolevan kuvan salaatissa oli valmiina kananmunaa ja ilmakuivattua, paahdettua kinkkua. Lisäsin siihen juurikin sitä quinoaa sekä vielä raejuustoa! Toimiii.

Tänään olin taas Grelin salaatilla. Pestolla maustettua broitsua, kirsikkatomaatteja, mustikoita ja cashewpähkinöitä. Mmmm

Tsemppiä meille kaikille tähän pimeään arkeen, toivottavasti se lumi sieltä tulis pikku hiljaa......

4 kommenttia:

  1. Oi nam, noi ruokakuvat todistaa että myös terveellinen ruoka on superherkullista! :)) Löysin vasta pari päivää sitten tän sun blogin ja luin kerralla melkein kokonaan läpi! :D Vaikutat ihanan iloselta ja inspiroivalta ja oot vielä hurjan kauniskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ei tarvi pelkkää kuivaa kanaa ja kurkkua vetää ;)
      Voi että kiitos, mikä ihana kommentti! <3 Kiitos kiitos kiitos

      Poista
  2. Noo enpä ny sanois, että sulla niin sitä lihasta olis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo enpä sanois että olisinkaan mikään fitness lihaskimppu mutta en mää mitään luuta ja nahkaakaan ole!! :)

      Poista