tiistai 18. maaliskuuta 2014

Onneks on hyvää puuroa (resepti)

Että semmonen viikon alku! Siitä, että maanantaiaamu alkaa sillä kun pääsee aamujumppaa varten salille ja huomaat että mustaherukkasmoothiet on nätisti treenikassin pohjalla (!!!!!! kiroomista), vois luulla, että mun viikko alkoi huonosti. Ja myös siitä että olin ottanut väärän pääsykoekirjan mukaan. Mutta ei!

Henkisen taiston jälkeen ja mustaherukkaisesta jumppalenkkarista huolimatta jäin kuin jäinkin Body Attackiin kotiin lähtemisen sijasta. Ja onneksi jäin! Uus ohjelma oli mahtava ja sain itsestäni kyllä kaiken siihen malliin irti että luulin pyörtyväni tai että banaanit olis tullu kurkusta ylös. Huhhuh! Olin rikki! Hyvä tunne.

Lukemisen jälkeen ohjelmaan tulikin sitten lähtö mökkeilemään viikon alusta huolimatta hyvässä seurassa! Vitsit oli hauskaa lähtee vaan extempore mökille pienen ajomatkan päähän, syödä hyvää ruokaa ja olla vaan. Kuvasaldo : nolla.

Sunnuntai-iltana tein kuin teinkin sitä porkkanapuuroa. Sen pitäis olla porkkanakakkupuuroa mutta tää suoritus ei ihan yllä sille "kakun" tasolle, sillä mulla ei ole steviaa ja sitä puuro ehkä olis kaivannut että siitä olis tullut vähän makoisampaa! Mutta hyvää tuli silti! Porkkanaista. Haluutteko ohjeen? Tässä tulee:
1-2dl karkeaa porkkanaraastetta
4 dl kaurahiutaleita
6 kananmunanvalkuaista
1,5 dl maitorahkaa / sileäksi ajettua raejuustoa /vähä rasvaista tuorejuustoa tai kookoskermaa
5 dl vettä
2 tl vaniljajauhetta
2 tl kanelia 
2 tl leivinjauhetta  
steviaa
(2-4 rkl rouhittuja pekaanipähkinöitä)
(1 tl saksanpähkinä-/juustokakkuaromia) 
voiteluun kookosöljyä tai voita
Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Seos on tässä vaiheessa melko löysää!
Voitele uunivuoka / uunin kestävä kulho kookosöljyllä tai voita (itse käytin kookosöljyä, nam) ja kaada koko komeus siihen. Uunihan on tässä vaiheessa lämmennyt komeasti 175 asteeseen ja sinne pistät vaan paistumaan herkkupuuron 25-30 minuutiksi. Puuro saa nätin värin ja sen pitäisi olla kiinteää, mutta pehmeää...

TADAA

Tarjoiluun ehdotetaan esim. suolaa, kanelia, kardemummaa (testasin, hyvää oli), kookosöljyä, raakamaitoa tai kookosmaitoa. Syö kylmänä tai lämpimänä.

Tosta satsista on tarkoitus tulla siis 4 annosta. Itse puuron isoon kannelliseen säilytysastiaan ja syön sitä varmasti enemmän kuin vain neljä kertaa!
Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin yhdessä annoksessa (eli tuo koko hoito jaettuna neljällä) pitäisi olla keskimäärin 200 kcal. Loistava palautus herkku treenin päälle! ;)

2 kommenttia:

  1. Hmm miksiköhän vaan valkuaisia? Onnistuis varmaan myös esim 3:lla kokonaisella kananmunalla..? ei oikein innostais heittää kuutta keltuaista roskiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahva veikkaukseni on, että reseptin luoja ei ole halunnut puuroon niin "paljoa" rasvaa mitä vaikkapa sitten kolmesta keltuaisesta tulisi ekstraa!

      Poista