tiistai 10. helmikuuta 2015

Ei tekosyitä

Vitsit miten toi aurinko vaikuttaakaan mielialaan, uskomatonta! Aurinko paistaa kuin viimeistä päivää ja mun mieli on ainakin ihan jo keväässä. Täytyy koko ajan muistuttaa itseään että on oikeesti vasta helmikuu!

Oon tällä hetkellä rakastunut taas palavasti paahdettuihin pinjansiemeniin. Olin ihan unohtanut niiden olemassaolon. Tänään ne löysivät tiensä mun kaurapuuroon. Itse puuroon lisäsin keittämisen loppuvaiheessa kaksi valkuaista proteiiniksi ja samalla paahdoin pannulla luomulaatuisia pinjansiemeniä. Siemenet ja puuro sekaisin ja päälle vielä luomukookoshiutaleita. 

Avot!
Tosiaan, koska mun työhaastattelu siirtyi viime perjantailta huomiseen keskiviikkoon, oon ollut viime torstaista asti Tampereella. Tykkään tosi paljon olla täällä, mutta yks juttu miks mun tekis mieli palata jo äkkiä Vaasaan, on sali. Oon joskus jossain maininnutkin, että täällä mun vanhempien ei jääkaapin sisällöllä paljoa juhlita, niin kuin monet opiskelijat yleensä kun käyvät kotona. :-D Mutta vaikka täällä ei ole jääkaappi täynnä ruokaa (tälläkin hetkellä syön tosiaan lounaaksi kaurapuuroa), niin se hyvä juttu täällä vähintäänkin on että treenistä ei tarvi lintsata vaikka ei olekaan kuntosalimahdollisuutta.

Crosstraineri löytyy täältä kotoa ja sillä vedinkin eilen puolen tunnin session ja päälle tämä Blogilateksen jalkatreenin ja oma vatsatreeni. 

Tänään tuli todettua myös se, että jos ei ole koti-gymillä crosstraineria/kuntopyörää/juoksumattoa (melko harvoilla kuitenkaan on), niin kotona treenaaminen on silti erittäin helppoa! Oon meinaan ihan koukuttunut näihin Blogilateksen Youtubesta löytyviin treeneihin ja hien saa pintaan ja sykkeet ylös vähintään yhtä hyvin kuin salilla juoksumattoa tampaten! ;-)

Tänään poljin crosstraineria (voiko noin sanoa? Polkea crosstraineria?) aluksi 10 minuuttia ja päälle tein tämän Cardio-treenin. Tällä tulin sopivasti hengästyneeksi, sain vähän hikeä pintaan ja sykettä ylös. 
Mutta sitten päästiin todellisiin sydämen tykytyksiin!! HUH! Vuorossa samaisen Blogilateksen HIIT Insane -treeni, jonka tein ajan puutteen vuoksi vain kaksi kertaa peräkkäin, vaikka jumppatäti käski tehdä neljä kertaa. SORRYYY..... Kaikesta huolimatta mulle tuli toisen kerran jälkeen jopa vähän huono olo. :-D Mutta sen jälkeen sitäkin parempi fiilis, että jaksoin taas tehdä treenin vaikka en salille lähtenytkään!

Treenistä on jo kulunut tunteja mutta silti tuntuu kuin olisin vieläkin tosta HIITistä vähän endorfiinipöllyissä. Voi toki olla että toi auringon paistekin vaikuttaa asiaan!

Nyt se on sitten vaan tsemppiä mulle huomiseen työhaastatteluun!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti