keskiviikko 30. joulukuuta 2015

12 ASIAA, JOTKA TEKIVÄT TÄSTÄ VUODESTA PARHAAN KOSKAAN - TÄHÄN MENNESSÄ

Ajattelin näin myös tasan vuosi sitten: Mikä uskomaton vuosi takana! Paras vuosi ikinä! Tuntuu melkein kliseeltä sanoa niin taas: Tämä kulunut vuosi on ollut kaikista paras tähän mennessä mun elämässä.

Ihan melkein pyörryttää, kun mietin mitä kaikkea tämä vuosi toi tullessaan. Listaan tähän asioita, jotka tekivät tästä vuodesta niin älyttömän hyvän kuin mitä se oli.

12 asiaa:


1. Pysyin päätöksessäni hakea Tampereen yliopistoon uudestaan vaikka pelottikin, pääsenkö sisään vaiko en.

2. Vuoden alussa sain olla mukana Antin avecina RUK:n tanssiaisissa

3. Tehtiin keväällä tosi hauska reissu Vuokattiin. Lasketeltiin ja rentouduttiin.


4. Kestettiin sitkeästi joka ikinen sunnuntai se fiilis, kun ei voi jäädä toisen luo vaan piti aina lähteä. Minä Vaasaan ja Antti armeijaan. Jo ties monettako kuukautta.


5. Selvisin kunnialla pääsykokeisiin lukemisesta, vaikka tein samalla vähän töitä ja opiskelin yhä Vaasan yliopiston juttuja, kävin luennoilla ja luin tentteihin. Kirjoitin kalenteriin ylös tekstit: "Opiskele ahkerasti" ja "Pääse Tampereen yliopistoon opiskelemaan."

6. Lopulta Antinkin aamut armeijan leivissä näytti pyöreää nollaa, ja tuo epätodelliselta tuntunut päivä koitti ja inttileskeys oli ohi!


7. Tein sen; kova työ ja halu tuotti tulosta ja pääsin kuin pääsinkin Tampereelle opsikelemaan. Seurasi hysteeristä itkua ja naurua, kun en meinannut uskoa asiaa todeksi.


8. Ja niin muutin pysyvästi takaisin koti-Tampereelle ja ensimmäistä kertaa toisen ihmisen kanssa saman katon alle. 

9. Lähdettiin vihdoin sille matkalle Amsterdamiin, jota oltiin odotettu siitä hetkestä asti, kun Antin armeija alkoi. Tämä reissu olisi meille se palkinto kaikesta siitä, mitä ollaan vuosi kestetty.

10. ... Reissu alkoi uskomattomalla tavalla. Luulin että Antti alkoi halaamaan mua ja lukemaan mulle kirjoittamaansa runoa ihan vaan sen takia, että ollaan vihdoin voitettu kaikki "vaikeudet" kuluneen vuoden aikana.


11. Seuraa jälleen hysteeristä itkua ja monta monta "Mä nään unta"-lausetta, ennen kuin saan ujutettua sormuksen vasempaan nimettömääni Antin ollessa polvistuneena mun edessä, kahden pysähtyneen pyöräilijän taputtamassa käsiään ja huutamassa "Wonderful, congratulations!" meidän vieressä. Laitan sormuksen myös Antin sormukseen samalla kun kokonainen turisteilla täytetty jokilaiva meidän alapuolella olevassa kanaalissa taputtaa ja huutaa onnitteluja meille sekä lopulta nainen laivasta  ojentaa vielä sähköpostiosoitteensa meille, jotta saataisiin kuvia, jota hän oli meistä ottanut. What the H*ll just happened?


 12. Aloitin opiskelut Tampereen yliopistossa. Tutustuin taas paljon ihaniin ihmisiin ja opiskelu on muutenkin luistanut paremmin kuin ikinä! Motivaatiota löytyy useimmiten vaikka kuinka ja oon saanut parempia arvosanoja kuin koskaan!


Paljon paljon muitakin kivoja juttuja on tapahtunut, mutta tässä ehdottomasti ne parhaat.

Niin kuin vuosi sitten, tänäkin vuonna suhtaudun erittäin odottavaisesti tulevaan vuoteen. Oon avoimin mielin kaikelle mahdolliselle. Ainakin yksi kiva juttu on tapahtumassa uuden vuoden puolella.... Se saattaa liittyä jotenkin asuntoon ....

Mitä parhainta ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti