sunnuntai 24. tammikuuta 2016

GOOD NEWS & SUNDAY DELIGHTS: BLUEBERRY-BANANA-OATMEAL

GOOD NEWS!!!!!!!

1) Nyt meillä on kaikki asiat (kaikki tässä tapauksessa = laina) kunnossa ja me ihan oikeesti muutetaan tasan viikon päästä. Kyseessä on mun ensimmäinen omistusasunto!

2) NYT tärppäsi!!! Sain kesätyöpaikan Osuuspankista! Jälleen yksi huolenaihe vähemmän, kun ei tarvi miettiä kesätyöhakua enää ollenkaan - ja vielä tuollainen kesätyö! Jes!  

Tulevasta viikosta tulee todella hektinen. Joka päivälle riittää hommaa takuulla enemmän kuin olisi tarpeenkaan, ja siksi koitan nyt ottaa tästä rauhallisesta sunnuntaiaamusta kaiken irti! Luvassa on pakkaamista, kirpparikamojen hinnoittelua ja ennen kaikkea hullun lailla kouluhommia.

Kroppa huusi tänä aamuna smoothien sijasta puuroa, joten puuroa se sai! Sunnuntaisin (tai koskaan muulloinkaan) kaurapuuro ei saa olla missään nimessä tylsää. Niinpä tein mun aamupuurosta violettia!

 2 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1/2 dl suomalaisia mustikoita
puolikas banaani
ripaus suolaa

Veden kiehuessa kattilassa heitin sinne puolikkaan banaanin, mustikat, kaurahiutaleet ja pienen ripauksen suolaa. Kun puuro oli melkein valmista, mukaan sekoittui vielä kananmunan valkuainen protskua tuomaan. So good! Kaveriksi tietty kahvia ♡

2 kommenttia:

  1. Pääsitkö konttoriin vai asiakaspalveluun :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm no konttoriinhan kaikki taitaa mennä :-D , mutta siis niihin kassapalveluihin. Ekaa kesää kun kuitenkin vasta meen :)

      Poista