perjantai 15. tammikuuta 2016

KUN JÄÄKAAPISSA ON VAIN VALO

Mitäs syntyykään, kun kotimatkalla koulusta tajuat että kotona jääkaapissa - tai missään muussakaan kaapissa - ei ole oikeastaan yhtään mitään. Kurkkua, tomaattia, banaania ja omenaa lukuunottamatta. Ei marjoja, ei kananmunaa, ei kookosmaitoa... Ei mitään.

Lähi-Salesta nappasin siis mukaan avokadon ja mustaherukoita aamusmoothieta varten, kookosmaitopurkin, bataatin ja parsakaalin. Kotoa kaapista löytyi vähän linssejä, valkosipulia ja pieni määrä (ei edes ruokalusikallista) punaista thai-currytahnaa. 

Loppu hyvin kaikki hyvin, näistä aineksista syntyikin ihan maittava illallinen! Tuloksena oli jotain linssi-bataatti-parsakaali-muhennosta, jonka kaveriksi keittelin vielä kvinoaa. 

Joku olis tossa mun eilisessä tilanteessa napata kaupasta jonkun Saarioisten tai Atrian valmisaterian, mutta ei kyllä tulis enää mielenkään itselleni ostaa niitä. Joskus vielä saatoin ostaa jotain valmis sosekeittoja/pinaattikeittoa tai muuta vastaavaa, mutta enää ei oikein mee nekään. Mielummin teen sitten jotain ekstrahelppoa itse, esimerkiksi munakasta tai ruokaisan puuron, kuin ostan valmisruokaa! Parasta ruoan laitossa on mun mielestä se, kun saa ihan omin pikkukätösin pilkkoa kaikki ainekset ja tietää tasan tarkkaan mitä ruokaan tulee. Lisäksi ruoanlaitosta tulee aina ihania tuoksuja, joita ei mikroon heitettävistä valmisannoksista tule. Ei oikein edes sen lämmittämisen jälkeenkään. 

Tämän koulu- ja työpäivän jälkeen pääsee taas viettämään viikonloppua, joka tuleekin taas tarpeeseen! Lisäksi huomenna tapahtuu, nimittäin LUV Northin lanseeraaminen Mennään naimisiin! -messuilla!!! Joka tarkoittaa sitä, että minä (ja varmasti tekin) näette uusia superhienoja kuvia!! Wohoo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti