torstai 28. tammikuuta 2016

NE ARJEN PIENET ILOT

Hyvää torstaita torstaita toverit!

On pitänyt tulla kirjoittelemaan tännekin jo hyvän aikaa sunnuntain jälkeen, mutta hitsi vie kun nää päivät menee ihan sairaalla vauhdilla! Mehän siis muutetaan tosiaan (sanoinko jo että me muutetaan? Jäikö joltain noteeraamatta?) lauantaina (!!!) ja on sanomattakin selvää,  kuinka paljon hommaa siihen liittyy.

Muutto, iiiiiso kasa koulutöitä ja kirpparikamat järjestykseen samaan aikaan - ei helppo homma. Mutta toisaalta oon saanut aika paljon aikaiseksikin viime päivinä, sillä musta tuntuu että kun tekemistä on paljon, saan myös juttuja aikaiseksi. Jos taas tekemistä on vaan vähän, en tee sitten yhtään mitään - alias teen kaikkea muuta sen sijaan, että tekisin edes niitä vähiäkään asioita valmiiksi.

Tällaisina päivinä, kun hommaa on enemmän kuin vain kahdelle kädelle ja yhdelle pääkopalle, on mun mielestä erittäin tärkeää ottaa kaikki mahdollinen ilo irti niistä ( ehkä hieman kliseisisen maineen saaneista ) arjen pienistä iloista. Vaikka päivä olisi täynnä tekemistä, kannattaa ripotella pieniä, kivoja juttuja ja piristeitä. Valmista esimerkiksi joku epätavallisen hyvä aamiainen, vietä edes pieni kahvi hetki jonkun kaverin kanssa, nauti sen tavallisen Juhlamokan sijasta koulun kahvilassa joku lempparierikoiskahvi.... Mitä ikinä!

Mun arjen pieniä iloja on viime päivinä olleet:

- Se kun Pivo-sovellus ilmoittaa : "Ehtoota Ines! Olet alittanut keskikulutuksesi!" - Nailed it 


- Se tunne kun saa käsivoidetta kuiviin käsiin

- Hyvä aamiainen, oli se sitten mustikkasmoothie, banaanipannarit tai joku hyvä puuro
Snapchat: inessalmiranta
 
- Hyvän ystävän seura yliopiston lounaalla

- Täydellinen avokado - Hallelujah, paras tunne ikinä kun se kivi lähtee melkein itsestään ja avokado on vain täydellisen kypsä

- Se kun saa allekirjoittaa uunituoreen työsopimuksen kesätyöpaikkaan!

- Se kun lukee teinivuosien päiväkirjaa ja voi olla onnellinen, että ne ajat ovat takana päin (:-D)

- Se kun pääsee juttelemaan kunnolla pitkästä aikaa portugaliksi ja vielä toisen Inesin kanssa (!!) - Jep ja vielä oman kaimani - ja se jos joku on täällä Suomen maassa harvinaista!

Pointtina se, että ei kannata elää koko ajan odottaen sitä viikonloppua tai kesää, vaan nauttia joka päivästä niin paljon kuin mahdollista. :)

Pus pus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti