tiistai 21. kesäkuuta 2016

OLE ARMOLLISEMPI ITSELLESI

Imperatiivi, joka raikasi päässäni jo eilisellä aamulenkillä. "Ole armollisempi itsellesi."

Kylkeen alkoi pistämään yli lenkin puolivälin. Mua ei oo pitkiin aikoihin lenkillä edes enää pistänyt, ja nyt se tuntui jotenkin erityisen epämukavalta, niin epämukavalta että oli pakko pysähtyä hengittelemään ja venyttelemään. Mietin kuluvia sekunteja ja minuutteja joita pysähtelyyn meni ja takana tuli toinenkin lenkkeilijä. Ja juoksi kohta mun ohi. Hitto. Ehkä se huomas että mua pisti kylkeen. 


VALOJA PÄÄLLE! Kuka mua arvostelee? Ei kukaan muu kuin minä itse. Ei ketään kiinnosta juoksenko 8,5 km lenkin 50 minuuttiin vai 55 minuuttiin. Mieleeni tulee taas ne joogatunnit - viime kerrasta on ihan liian pitkä aika. Joogasalissa painotetaan sitä, kuinka omaa kroppaa pitää kuunnella ja erityisesti sitä, ettei pidä katsoa mitä se vierustoveri siinä joogamatolla tekee vaan keskittyä omaan suoritukseen ja olotilaan, kuunnella omaa kehoa. 


Toisen kerran eilen tuo otsikko kaikui päässäni töissä ja lyhyehkön työpäivän jälkeen. Palvelin asiakasta kassalla, kunnes yhtäkkiä tunsin kun päässä alkoi tuntumaan oudolta. Silmissä vähän sumeni ja hetkellinen huimaus. Ehkä tää menee ohi. Sitten tunsin kuin koko yläkropasta olisi paennut veri ja sain juuri laitettua työkaverille viestin että tulisko se apuun. Juuri parahiksi pääsin lähtemään kassalta hoiperrellen pois ja pääsin kuin pääsinkin suhteellisen hallitusti lattialle. Sitten työterveyden kautta kotiin loppupäiväksi lepäämään. 


Tuli niin tyhmä olo tuon koko episodin jälkeen. Olin syönyt kunnon aamupalan reilu kolme tuntia ennen tuota lähes pyörtymistä ja juonut paljon vettä. Ehkä pitkäaikainen seisominen teki tällä kertaa tepposet, mutta tuli niin typerä olo aluksi, että mua kuskattiin työterveyteen, huolehdittiin ja sitten sain vielä passit loppupäiväksi kotiin. En oo varmaan ikinä joutunut lähtemään töistä kesken päivän kotiin. "Ole armollisempi itsellesi", kehotin taas itseäni. Ehkä se ei tee musta yhtään huonompaa ihmistä että näin käy. Senkin hölmö.

2 kommenttia:

  1. Voin samaistua tähän erittäin hyvin! Omalla kohdallani tauoilla töissä mielessä pyörii, että löysäilisin ja pitäisi mennä mahdollisimman pian jatkamaan. Ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Välillä täytyy ottaa iisimmin ja taukoja. :)

      Poista