torstai 28. heinäkuuta 2016

YLINOPEUSSAKKOJA & VENEILYÄ

Hei ihanat!


Melkein aloitin tekstin sillä, että tylsää kun en oo ehtinyt kirjoittaa tänne.... Mutta Who cares, me ollaan saatu nauttia mitä parhaimmista kesäsäistä, auringosta ja lämmöstä! Kuka ihme haluaisi käyttää sitä aikaa koneella istumiseen? Not me!

Ollaan käyty Tammerfesteillä kuuntelemassa hyvää musiikkia, vähän veneilty, haahuiltu ympäri Tamperetta, käyty torilla aamupalalla, nautittu viinistä terassilla, syöty paljon jätskiä... Ihan parasta♡

Lenkkeillytkin olen vanhaan malliin aina aamuisin ennen töiden lähtöä. Mahtavaa, kun saa huomata selvästi kuinka kunto on kesän aikana kohentunut huomattavasti! 10.09. järjestettävä Tampereen puolimaraton tuntuu jo täysin mahdolliselta ;-)

Nyt toivon, että ehdin tänne kirjoittelemaan vähän enemmän lähitulevaisuudessa. Palaillaan.

 Vegaanista toriruokaa...

Viikonloppukivaa

 Postiluukusta oli juuri kilahtanut elämäni ensimmäinen ylinopeussakko, niin oli pakko lähteä veneilemään, juomaan viiniä ja syömään jätskiä ;)


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ooh Baby Baby it's a wild World.

Tänään töihin tullessa radiossa soi tuo Cat Stevensin biisi. Jotenkin se sopii tähän maailman menoon, ironisen surullisesti.


Jotenkin tuo Nizzan tapahtuma on saanut mut ihan pois tolaltani tänään ja tuntuu että itku on herkässä koko ajan. Terrori-iskuja tuntuu sattuvan ihan koko ajan ja missä tahansa. Ikinä ei voi tietää, missä paukkuu. Kun suunnittelee lähtevänsä minne tahansa reissuun, ei voi millään varmistua siitä, ettei joku terrori-isku sattuisi omalle kohdalle.

Eiköhän tää pikkuhiljaa alkaisi jo riittää? Oon jollain tapaa yleensä vähän fatalisti, enkä liikaa murehdi maailman tapahtumia sen enempää. Tällaisten tapahtumien jälkeen pusken vaan eteenpäin positiivisuuden ja toiveikkuuden voimalla. "Tapahtunut mikä tapahtunut, mennyttä ei voi muuttaa. Nyt vaan nautitaan hetkestä."

Tänään kuitenkin tää juttu kolahti ja kovaa. Hirveä epävarmuus vallitsee koko ajan tässä maailmassa ja on hyväksyttävä se tosiasia, että jotkut ihmiset vaan ovat jotenkin ilmeisesti läpeensä pahoja siitäkin huolimatta, että uskon aina jokaisessa ihmisessä piilevän jotain hyvääkin. Näiden lukuisten tapahtumien myötä sitä on kuitenkin vaikeaa uskoa.

Jo 11-vuotiaana mun oli opittava se ihan kantapään kautta ja hirveällä tavalla, että mitään ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä. Se oli opittava silloin kun paras ystävä perheineen ei palannutkaan lomamatkalta Thaimaasta vuonna 2004. Niin paljon asioita jäi sanomatta ja kysymättä. Pieni 11-vuotias Ines ei tajunnut ollenkaan mitä on tapahtunut, kun lähetti kaverille tekstarin: "Onhan teillä kaikki hyvin?" Varmaan oli kaikki hyvin, jossain toisessa todellisuudessa tosin.

Kuitenkin luonnon katastrofit on loppujen lopuksi hieman helpompi hyväksyä, kuin tällaiset ihmisten tekemät iskut. Luonto sanoo aina viimeisen sanan, sille ei voi mitään. Mutta että joku ihminen voi tehdä jotain näin pahaa toisille ihmisille?

Oon saanut joskus palautettakin siitä, että elelen liikaa jossain pilvilinnoissa tai katselen maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Mutta nyt mun pilvilinna on hapertunut ihan vähän, ja laseista haalistunut väri. Väliaikaisesti ♡

torstai 14. heinäkuuta 2016

OTA MALLIA, OTA OTA MALLIA?

Hei ♡

Olen viime aikoina miettinyt sitä, miten paljon otamme toisilta ihmisiltä mallia. Ajatus lähti siitä, kun mietin omaa käyttäytymistäni ja sitä, kuinka paljon itse otan mallia muiden käyttäytymisestä. Sitä, kuinka hyväksyttävänä/toivottavana pidän jotakin omaa toimintaani sen perusteella, miten muut, jollain tapaa "ihailemani" ihmiset toimivat. Ihailemillani ihmisillä tarkoitan tässä sellaisia ihmisiä, joiden arvot ovat mielestäni hyväksyttäviä ja omaksuttavia. Sellaisia ihmisiä, jotka koen hyviksi tyypeiksi ja joiden esimerkiksi elämäntavat ja toiminta ovat sellaisia, joista minun kannattaa ottaa opiksi ja jotka voivat parantaa omaa elämänlaatuanikin.

Otan mallia muista ihmisistä melko paljonkin. Havahduin tähän jokunen päivä sitten, kun yhtäkkiä huomasin kuinka paljon vertailenkaan omaa toimintaani muiden ihmisten toimintaan. En ylipäätään edes tiedä, tekevätkö muut samoin? Tarkkailevatko muutkin ihmiset toisia ja ottavat oppia/mallia jollain tapaa ihailemiltaan tyypeiltä?

Olen ihan varma, että jossain määrin kyllä. Etenkin nykyään, kun koko ajan seurataan sosiaalisen median kautta erilaisia ihmisiä ja niitä omia "idoleita". Enkä tarkoita tässä nyt niillä ihailun kohteilla välttämättä mitään laulajia tai näyttelijöitä, joita nuorempana fanitettiin. Omia esikuviani ovat nykyisin esimerkiksi jotkut bloggaajat sekä tietyt ihmiset lähipiiristäni/ystävistäni.


Olen ainoa lapsi meidän perheessä, eikä mulla ole ollut ikinä siskoja/veljiä, joita matkia tai joista ottaa mallia. Asiat mistä otan esimerkkiä muilta ja missä asioissa vertailen itseäni muihin, liittyvät usein elämäntapoihin; ruokavalioon, herkutteluun ja yleensäkin tapaan elää. Otetaan esimerkiksi juhliminen (/alkoholin käyttö), minkä kohdalla mietin melko paljonkin, onko se hyväksyttävää omalla kohdallani vaiko ei. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta näin on. :-D Huomatessani, että terveellisiä elämäntapoja noudattava, "ihailemani" henkilö käy viikonloppuna vähän rimpsalla, koen itsekin, että on ihan OK käydä silloin tällöin juhlimassa. Sama koskee ruokavaliota; ajoittainen herkuttelu on muka helpompi hyväksyä omallakin kohdalla, kun huomaa että nämä "ihailemani" henkilöt myös käyvät jätskillä välillä.


Mallin ja esimerkin ottaminen on mun mielestä yleensä pelkästään hyvä juttu, etenkin silloin kun se parantaa omaa elämänlaatua ja antaa jonkinlaista ohjenuoraa elämiselle. Kuitenkin olen pohtinut sitä, että missä menee raja? Omalla kohdallani ainakin olisi tärkeää myös oppia hyväksymään itse omat asiani, eikä ottaa koko ajan mallia muilta ja pohtia, onko tämä nyt OK, tai "tekisikö se ja se näin?" tai "Mitä se ja se nyt tekisi? What would Bridget Jones do?"

Kaikesta tästä pohdinnastahan päästään myös siihen sfääriin, että entä ne meidän ihailemat ihmiset? Keistä he ottavat mallia? Tai minä, joka näitä asioita pohdin, saatan olla myös esikuva jollekin. Välillä jopa sellaiselle ihmiselle, josta itsekin otan mallia?



perjantai 8. heinäkuuta 2016

AINA EI JAKSA JUOSTA

Hei kaverit!

Muistanette varmaan, kuinka kerroin osallistuvani syyskuussa järjestettävään Tampere puolimaratonille. Ja olen siis yhä osallistumassa - ei hätää! :-D Viime vuoden sairastumisesta kuitenkin viisastuneena maksoin tänä vuonna osallistumismaksun päälle 5e peruutusturvan, jos kävis tänäkin vuonna yhtä kehnosti.

Oon nyt pari kuukautta ahkerasti lenkkeillyt vähintään kolme kertaa viikossa; aina yhden noin 45 min lenkin, yhden noin 60 min lenkin ja yhden pidemmän, noin 1h 15 minuutin lenkin. Ilokseni oonkin saanut huomata, kuinka tuo 1h 15-20 minuutin lenkkikään ei tunnu enää ollenkaan pahalta, vaan jaksaminen on kehittynyt huomattavasti. 45 minuutin lenkki tuntuu nykyään suorastaan lyhyeltä pyrähdykseltä!


 Tällä viikolla kuitenkin on tuntunut siltä, että juoksu ei maita yhtään. Maanantaina kävin heittämässä melkein tunnin lenkin, mutta eilen kun oli tarkoitus mennä aamulla juoksemaan, päätinkin jäädä kotiin nukkumaan. Väsytti aivan vietävästi ja jaloissa painoi vielä tiistain HIIT-treeni salilla. Sama juttu tänään; lenkkeily ei napannut yhtään, ja tulinkin siihen tulokseen, että voin ihan hyvällä omallatunnolla pitää tämän viikon taukoa juoksemisesta. Jaksaa taas ensi viikolla sitten ihan uudella puhdilla juosta ja siirtyä entistä pidempiin lenkkeihin puolimaratonia varten!

Snapchat: inessalmiranta

Tämän takia oonkin tehnyt lenkkien sijaan salitreenejä (Ei muuten sateisen säänkään takia haittaa yhtään treenata välillä sisällä). Huomaa todella sen, kuinka kroppa tarvitsee vaihtelua liikunnan osalta. Tuntuu niin hyvältä saada lihakset kipeiksi salilla ja käyttää muitakin lihaksia kuin niitä "juoksulihaksia".


Tänään juhlistetaankin sitten tuon sulhaseni 25-vuotissynttäreitä ja nautitaan viikonlopusta! Nauttikaa tekin! 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

ALLE VUOSI HÄIHIN

Hei ystävät.♡

HURJAA! Hieman alle vuoden päästä se tapahtuu; ensi kesänä 1.7.17 soi kirkon kellot ja pukeudun valkoiseen. Viime perjantaina kaikki muuttui konkreettisemmaksi, kun saatiin kuin saatiinkin (KIITOS APUJOUKOILLE Äiti ja Isä ♡, ei ollutkaan ihan helppo homma) mieleinen kirkko varattua. Hääjuhlapaikkahan me varattiinkin jo hyvissä ajoin viime talvena.

Ajattelinkin nyt kun häihin on vähän alle vuosi aikaa, että olisi hauskaa kirjoittaa joitakin ajatuksia ylös ja palata tähän postaukseen sitten vuoden päästä!

  • Asia joka pyörii mielessä etenkin aina silloin, kun katson TV:stä jotain hääohjelmia (esim 4 häät Amerikassa...): jos itken suurin piirtein joka kerta kun katson toisten vihkimisiä telkkarista ja sitä, miten sulhanen katsoo morsiantaan alttarilla ensimmäistä kertaa, niin miten ikinä tuun kestämään sitä kun on oma vuoro?! Siis miten ikinä en muka pillahda ihan hillittömään poruun kun meidän vuoro koittaa? 
  • Tällä hetkellä kaikki tuntuu vielä jotenkin etäiseltä. Vuosi on toisaalta pitkä aika, toisaalta taas tosi lyhyt. Kun ajattelee esimerkiksi sitä kaikkea, mitä ennen häitä pitää järjestellä, suunnitella ja ennen kaikkea hankkia, niin vuosi menee varmaan ihan älyttömän nopeasti! 
  • En ota vielä mitään stressiä häistä ja mulla on sellainen olo, etten tule hirveästi stressaamaankaan enkä usko että olen mikään Bridezilla. Katsotaan sitten vuoden päästä mikä on fiilis ja kuinka oon suoriutunut. :-D
  • Olen ensimmäinen kaikista kavereistani, joka menee naimisiin. Lieneekö tämän takia että en ota mitään älyttömiä suorituspaineita hääjuhlista? En ajattele, että ihmiset tulevat sinne arvostelemaan järjestelyitä, (ja jos tulee niin antaa tulla :-D) Luotan siihen, että me saadaan luotua ihanat häät sillä, että saadaan koottua kaikki ne meille tärkeimmät ihmiset yhteen juhlimaan meidän kanssa. Kun paikalla on vain hyviä tyyppejä (koska ei me kutsuta ketään muita ;)), ei lopputulos yksinkertaisesti voi olla muuta kuin hyvä.  
  • Liittyen edelliseen, en usko että "mitä isompi budjetti, sitä paremmat häät". Myönnettäköön, että vielä on hieman hämärän peitossa, kuinka paljon koristeisiin ym. juttuihin menee rahaa, mutta mitään ylenpalttisen suuria summia meillä ei todellakaan ole kiinnostusta häihin käyttää.
  •  
  • Odotan ihan valtavasti jo meidän hääpäivää. En koe, että avioliitto muuttaa suhdetta oikeastaan mitenkään, mutta on kuitenkin ihanaa tehdä kaikesta "virallista" ja ennen kaikkea juhlistaa niinkin iloista asiaa kuin kahden ihmisen välinen rakkaus rakkaimpien ihmisten kanssa!