perjantai 28. lokakuuta 2016

IHANA KAMALA ESIINTYMINEN

Vihaatko esitelmien pitämistä sen jännityksen takia? Mua ainakin jännittää aivan joka kerta, mutta silti pidän esitelmien pitämisestä ja esiintymisestä tosi paljon. 

Toissapäivän onnistunut tutkimussuunnitelman esitys innoitti mua kirjoittamaan esiintymisestä. Jännitin, suorastaan pelkäsin mun eilistä esitystä etukäteen, sillä olin ihan varma että mut ajetaan täysin alas mun presentaation ja väkertämäni tutkimussuunnitelman takia. Vaikka olin käyttänyt siihen aika paljon aikaa, luulin että olin ihan hakoteillä ja surkea :-D 

Oon pienestä pitäen tykännyt jollain kierolla tavalla esitelmien pitämisestä. Tokalla luokalla ala-asteella piti pitää ensimmäinen esitelmä ikinä - mistä tahansa aiheesta tietenkin. No, minähän pidin sen harrastuksestani, muodostelmaluistelusta. Esitelmän pitäminen oli ihan uutta, mutta äidin neuvoilla esityksestä tuli hyvä, enkä lukenut mitään suoraan paperista koska en ollut kirjoittanut ylös mitään vuorosanoja. Esitelmä olikin opettaajan mielestä kaikista paras, vaikka sen pitäminen jännittikin ihan hirveästi. 

Ja aina siitä lähtien, mua on jännittänyt joka ikinen esitelmä, mikä ehkä tekeekin niistä aina niin kivoja. Ehkä se on se adrenaliini, mikä siinä virtaa. Aina jännittää, että mitä ne kuuntelijat ajattelee. Mutta niinkuin sanottua, lähtökohtahan on aina se että "yleisö toivoo esiintyjän onnistuvan". Eikö? Vai oletteko ikinä kuunnellut jonkun esitelmää sillä mindsetillä, että "kylläpä tuota varmaan jännittää, toivottavasti se tekisi jonkun virheen/menee sanoissaan sekaisin ym." Niinpä. 

Omat fiilikset ennen erilaisten esitysten pitämistä voi vaihdella paljonkin. Välillä oon itsevarmempi, välillä taas tuntuu että ei tästä tuu mitään. Keskiviikkona aamulla mua jännitti ihan älyttömästi. Ehkä enemmän kuin ikinä :-D Niin paljon jännitin muiden reaktiota oman tutkimussuunnitelmani esitystä, että melkein nauratti. Ajattelin, että palautteenannossa pillahdan varmaan itkuun. 


Eilisen esityksen aikana välillä jopa mietin, että mitäköhän hemmettiä mä oikein selitän. Vilkuilin kuuntelijoiden ilmeitä, ohjaajan ilmettä ja sitä mitä kaikki teki. Joku välillä katsoi puhelinta - "olenko noin tylsä?" Koitin katsoa kandiohjaajani ja muun yleisön eleitä ja ilmeitä, merkkejä mahdollisesta tylsistymisestä tai huvittuneisuudesta. Välillä olin jopa kuulevinani ohjaajan huokailevan ja pudistavan päätään - vaikkei niin varmasti tapahtunutkaan. :D

Kun tuo esille oman keskeneräisen tekstinsä ja ajatuksensa muiden arvosteltavaksi, on se ihan uudenlainen, karmiva tunne. Esityksen jälkeen nojasin vaan pelokkaana penkkiini ja ajattelin "Let it rain" ja olin valmis kaivamaan nenäliinat taskusta kaiken tulevan nöyryytyksen takia (Yeap, this is me talking  :D Oon yleensä melko itsevarma mutta toissapäivänä se ominaisuus oli varmaan jäänyt kotiin). Kuitenkin sain tosi hyvää palautetta kaikilta, ja loppu hyvin kaikki hyvin. Sain huomata, että kaikki tähän asti kandiin käytetty aika oli sittenkin kannattanut.

Ajattelin nyt kerätä tähän joitain vinkkejä, jotka omalla kohdallani tekevät esiintymisestä ja sen jännittämisestä hieman siedettävämpää ja jopa mukavaa. 

1. Mieti asukokonaisuutesi : Tää on ihan oikeesti yks tärkeimmistä, jollei tärkein (ainakin mulle:D). Mulle on aina tosi tärkeää, että mulla on sellaiset vaatteet päällä, millä tunnen oloni itsevarmaksi. Siisteys ja asiallisuus tekee fiiliksestä kertakaupalla niin paljon paremman, kun tiedät että näytät hyvältä. Tähän kohtaan kuuluu myös hiukset ja meikki. Hyvän värinen huulipuna ja kauniisti laitetut hiukset kruunaa kaiken! Itseasiassa ajattelen, että jos mokaan ihan täydellisesti, niin näytänpähän ainakin hyvältä :'D

2. Yleisö toivoo esiintyjän onnistuvan. Paras neuvo ikinä. 

3. Harjoittele esitystäsi etukäteen. Itselleni on ihan MUST harjoitella presentaatiota edes pari kertaa etukäteen, jotta tiedän mitä sanoa ja minkälaisia ilmaisuja käyttää. Sen kyllä monesti huomaa esityksestä, onko sitä harjoitellut vai ei.

4. Sisäistä esittämäsi asia. Ehkä jopa tärkeämpi juttu kuin esityksen harjoittelu etukäteen, on sisäistää asia josta aiot puhua. Kun olet sisäistänyt asian, kuulostat samantien paljon vakuuttavammalta, ja mahdollista tukisanapaperia täytyy lukea paljon vähemmän - saati lukea suoraan paperista.

5. Mitä sitten jos mokaat? Mitä ajattelit että tapahtuu? Hmm.. Ei yhtään mitään. Ei haittaa, vaikka sekoat vähän sanoissasi, tai pidät pienen tauon sepustuksessasi - pienet tauot ovat jopa toivottuja pidemmissä presentaatiossa, kun yleisökin saa hengähtää hieman ja saat koottua ajatuksesi kasaan. 

6. Ole interaktiivinen yleisön kanssa. Esitä kysymyksiä herättääksesi yleisö, vähintään luo katsekontakti yleisöön. Elehdi, liikuta käsiäsi, kävele hieman, hymyile ja sano ehkä jotain hauskaa niin että saat pienen naurahduksen aikaan yleisössä. Saat rikottua jään ja kaikilla on heti rennompi olo, kun ei tarvi olla ihan haudan vakavana.

tiistai 25. lokakuuta 2016

TIISTAIN KUULUMISIA

Hyvää huomenta! 

Oon nyt kahtena päivänä - tänään ja eilen - herännyt orastavaan kurkkukipuun ja tänään nenäkin oli ihan tukossa. Urheilulle oon siis sanonut vaan tylysti ei, jotta ehkä selviäisin tästä flunssa-aallosta vähällä. Tänään harkitsen kuitenkin joogaan menemistä, että saa pienen paussin tähänkin työntäyteiseen päivään. 


Kandikin on jo hyvässä vauhdissa ja tekemisen meininki on kova! Huominen jännittää isosti, sillä luvassa on tutkimussuunnitelman esittäminen muille kandiryhmäläisille meidän kandiseminaarissa. Myös itse tutkimusvaihe alkaa ihan näillä näppäimillä, kun vaan saadaan haastatteluajat sumplittua. Itse kirjoittamisessa on välillä tosi hyvä draivi päällä, välillä tuntuu että on ihan hakoteillä koko työn kanssa, että mistä mä edes yleensä oon kirjoittamassa. :-D Huhhuh.  Voin kertoa että kun tästä syksystä selvitään niin... En edes uskalla ajatella vielä sitä päivää kun saan lopullisen version tutkielmasta ohjaajan sähköpostiin ja todeta että "VALMISTA TULI." 

No, sitä ei pidäkään vielä miettiä. Don't count the days, Make the days count. Nyt takaisin huomisen esityksen pariin. Teen ekaa kertaa ikinä perinteisen Powerpointin sijasta Prezi-esitystä; vaikka aikaa kuluukin näin ensikertalaisena vähän enemmän, niin on toi nyt hitsi vie paljon hauskempaa kuin tylsien diojen kasaaminen! 


Tehokasta viikkoa kaikille jotka tehoja tarvitsevat ja tsemppiä mulle huomista varten!! 

maanantai 24. lokakuuta 2016

KUVAT JOITA EI SAA JULKAISTA

Ne kuvat... Mun puhelin (tai tarkemmin ottaen Whatsapp) on täynnä mitä ihanimpia kuvia viikonloppureissulta Helsingistä. Mutta niitä ei saa julkaista missään!!! 

Kolme morsiuspukuliikettä, jokaisesta yksi suosikiksi noussut lemppari, jossa voisin ensi kesänä 1.7.2017 klo 16 astella alttarille. ♡

Kyyneleitä vuoti varsinkin äiti, mutta omat kyyneleet itkin vasta eilen, päivän myöhässä :-D Uskomatonta että se ihan oikeasti tapahtuu ensi kesänä, hääpuvut jotenkin konkretisoivat asian ihan lopullisesti!


Mutta niistä täytyy nyt valita yksi. Ja ehkä tiedänkin jo, minkä valitsen (?). Edessä on vielä uusi reissu Helsinkiin, jotta saan sovitettua vielä nuo lempipuvut kertaalleen ja tehtyä päätöksen sen oikean tilausta varten! 

Pahinta tässä on, että päätös on melko vaikea, mutta en saa pyytää Antilta mielipidettä. Koska täällähän mennään tietty sillä ehdottoman perinteisellä linjalla, että sulhanen näkee hääpuvun koko komeudessaan sitten vasta kirkossa! 

No, valitsin minkä mekon tahansa, niin morsiuspuku jos joku motivoi olemaan hyvässä ja timmissä kunnossa itse juhlapäivänä. :-D 

Ihanaa viikkoa 💛

maanantai 17. lokakuuta 2016

MAKE ME BULLETPROOF

Huhhuh, jälleen uusi viikko alkamassa. Mukavaa maanantaita teille, jotka vietätte syyslomaa! Mukavaa maanantaita myös meille jotka painaa koko viikon sata lasissa - tavoitteena palauttaa perjantaina kandin tutkimussuunnitelma ja saada viikonlopppuun mennessä ryhmätöitä ym. juttuja valmiiksi. TSEMPPIÄ! 

 Tällä viikolla tapahtuu kuitenkin kivojakin juttuja (ei sillä ettei toi kandin tekeminen kivaa olisi ;)) nimittäin lauantaina koittaa se kaikkien pikkutyttöjen ja naisten tärkein ja ennen kaikkea odotetuin shoppailureissu; häämekon metsästys!!! Apua!! Tekee mieli sanoa, etten malta odottaa, mutta toisaalta en halua että olis vielä viikonloppu, sillä sitä ennen täytyy tehdä rutkasti hommia... :-D

Sitten lempiaiheeseeni, eli aamupalaan. Näin työntäyteinen viikko - ja päivä - on syytä aloittaa jälleen kerran hyvällä ja täyttävällä aamupalalla. Paistoin banaaniletun (banaani + kananmuna + valkuainen), jonka päälle laitoin puolukoita, tirauksen mantelitahnaa sekä eilen sunnuntaiaamuna loihtimaani omenakaura-crumblea. Tämän kaiken kruunaa bulletproof-kahvi, että varmasti jaksaisi kunnolla. Tuo kahvi on ihanaa sen takia, että siihen ei tule lainkaan maitoa tai kermaa, mutta se maistuu silti ihanan täyteläiseltä ja kermaiselta. 

Itse teen bulletproof-kahvini näin: 

1. Keitän kahvin (Moccamasterin asteikolla 4 kuppia, josta tulee pari kupillista)
2. Laitan sillä aikaa blenderiin pienen pienen nokareen voita, 1/2 rkl kookosöljyä ja ruokalusikallisen MCT-öljyä.
3. Kaadan kuuman kahvin blenderiin ja sekoitan kahvia blenderissä noin 10 sekuntia. 

Nam nam. ♡

Nyt vaatteet niskaan, vähän meikkiä nassuun ja lähden polkemaan yliopistolle, jotta sais paljon juttuja aikaan tänään!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

ALOITA AAMUSI HYVIN + HYVÄN AAMUN RESEPTI (Kookos-Chia-pudding)

Hyvää keskiviikkoaamua!

Juttu, mitä tulee hoettua valehtelematta noin joka toinen päivä tuon rakkaan kanssaeläjäni kanssa, on: "Vitsi nää päivät menee nopeesti" tai "taas on sunnuntai" ja sitä rataa... Ajankulu ei siis mua millään tavalla negatiivisesti haittaa, tuli vaan eilenkin todettua, että se on taas marraskuu kohta! 

Ja mitä lähemmäs mennään meidän "pisintä" vuodenaikaa ja aamut ja illat pimenee ihan hurjaa kyytiä, sitä tärkeämmäksi nousee aamun erilaiset virkistävät rutiinit. Jotain on aina tehtävä, jotta saa kaivettua motivaation päivän askareisiin kaiken tämän pimeydenkin keskellä. 

Kun aloitan aamuni hyvin, ei pimeyskään ihan oikeasti haittaa! 


Niinpä kokosin tähän joitakin juttuja ja rutiineita, jotka voi tehdä aamusta paremman.

Juo paljon vettä: Itse juon yleensä noin litran verran, ennen kuin ulko-ovesta poistun. Heti herättyäni juon aika paljon (koska jano) ja sitten aamun mittaan tulee huomaamatta hörpittyä vesipullosta koko ajan. 

Liiku: Rakastan aamulla treenaamista. Ensinnäkin sen takia, että sitten urheilu on ohi, eikä sille tarvi uhrata aikaa päivän muina aikoina. Toiseksi siitä tulee ihan mahtava ja energinen olo. Kolmanneksi yleensä salille tai lenkille tulee lähdettyä vielä vähän unenpöpperössä, eikä aivot ihan vielä ihan edes hiffaa että mitä tässä nyt ollaankaan tekemässä. :-D

Kuuntele hyvää musiikkia: Urheillessa nyt tulee aina kuunneltua musiikkia, mutta jos jään kotiin, napsautan aina radion heti ensimmäisenä päälle. 

Joogaa: Jos en jaksa lähteä huhkimaan ja puhkimaan lenkille tai salille, kaivan monesti joogamaton esiin ja teen muutamia aurinkotervehdyksiä ja erilaisia variaatioita niistä. Niillä on ihan uskomaton voima! 

Syö hyvä aamupala: Se TÄRKEIN. Hyvä aamupala on kaiken A ja O. Oli se sitten smoothie, puuro tai mikä tahansa, tee siitä hyvä ja tee se sydämellä!

Nyt jo toisen kerran aloitin aamuni ehkä yhdellä parhaimmista aamupaloista, mitä oon IKINÄ tehnyt. 


Ja se on kookos-chia-vanukas mangolla ja mansikoilla. Do I need to say more?! 

Kahteen annokseen (teille kahdelle tai kahdeksi aamuksi!) tarvitset: 

2,5 dl kookosmaitoa (full fat)
(mantelimaitoa)
1 dl chiasiemeniä
kanelia
hunajaa / agavesiirappia
kaardemummaa
+
tuoretta (tai pakaste) mangoa
mansikoita
kookoshiutaleita (Foodin tms.)
Tai mitä lisukkeita ikinä haluatkaan!


1. Sekoita kipossa (johon saat kannen) kookosmaito ja chia-siemenet kunnolla sekaisin. Jos seos näyttää todella tiiviiltä (=nestettä liian vähän, siemenien osuus liian suuri verrattuna nesteeseen...) lisää mantelimaitoa tai muuta kasvimaitoa, sillä siemenethän imevät itseensä aika hurjan määrän nestettä turvotessaan. Sekoita taas. 

2. Lisää haluamiasi mausteita, esim. kanelia, kaardemummaa ja makeutukseksi hunajaa tai agavesiirappia. Laita jääkaappiin tekeytymään yöksi tai vähintään puoleksi tunniksi.

3. Voit 15 minuutin jälkeen kurkata, mitä vanukkaalle kuuluu ja lisätä tarpeen vaatiessa lisää mantelimaitoa (tms.)

4. Kokoa vanukas lasiin kerroksittain haluamiesi lisukkeiden kanssa, esimerkiksi tuoreen mangon tai marjojen kanssa. Itse laitoin tosiaan tuoretta mangoa (koska se oli Lidlissä tarjouksessa ja vieläpä kypsää! Hehe) ja päälle vielä kookoshiutaleita. 

5. NAUTI. Oli niiiin hyvää, että tänäänkin pomppasin sängystä innoissani muistaen, että mua odottaa ihana aamupala jääkaapissa! ♡

 Ja tuo kaunis marmorinen tarjotin on peräisin KitchenTime:lta! 

Kyseessä on tämä Madam Stoltzin marmoritarjotin puukahvalla.  I'm in love. ♡

tiistai 11. lokakuuta 2016

KANA & VIHANNES -WOK

Tiistai on aina vähän hassu päivä. Viikko on vielä melkein kokonaan edessä, mutta enää ei ole sitä maanantain raivo-poweria painaa - koska maanantaihan selätettiin jo. Itselläni on kuitenkin tänään edessä hullun pitkä päivä, sillä illalla on vielä huomista muotinäytöstä (Tullintorilla klo 16 ja 17!) varten harjoitukset! 

Onnistuin kuitenkin sunnuntaina tekemään niin hyvää thaikkunuudeliwokkia että on pakko näin tiistain kunniaksi jakaa se teillekin!

Jos jollekin on jäänyt vielä epäselväksi, niin rakastan tehdä thaimaalaista ruokaa. Se on melko helppoa, terveellistä ja ihan taivaallisen makuista. Verrattuna kiinalaiseen, thaimaalaisessa ruoassa on omasta mielestäni paljon freesimmät maut eikä se ole niin "limaista" ja rasvaista kuin kiinalainen ruoka. Ainakin omat kokemukseni etenkin Suomessa syödystä kinkistä eivät ole yhtään niin herkulliset kuin thaikkuruuasta!

Monesti tulee kerran viikossa tehtyä jotain thaikkua. Tai siis sitä sama mitä aina; vihreää currya, vihanneksia ja kanaa (tai tofua) kookosmaitokastikkeessa. Se vaan ei petä ikinä! Sunnuntaina kuitenkin oltiin taas suurten kysymysten äärellä ("Mitä tänään syötäisiin?") ja teki mieli tehdä jotain uutta. Keksittiin, että nuudeleita olis kiva syödä piiiitkästä aikaa, joten sukelsin Pinterestin maailmaan ja pyydystin hyvältä kuulostavan wokkireseptin käsiini.

Muokkasin kuitenkin reseptiä hieman (muun muassa siksi, että Prismassa ei ollut riisiviinietikkaa, jota alkuperäisessä reseptissä oli). 


Wokkiin tarvitset:

1 isohko parsakaali 
1 punainen paprika
1 chili (siemenillä tai ilman, you choose)
kaalia, joko kiinankaalia (josta tulee oikeesti hyvää wokissa, toisin kuin kouluruuan salaatissa) TAI keräkaalia (tai sellaista kuin käärylekaali, jota me kaupasta löydettiin)
1 keltainen sipuli 
3-4 herkkusientä
broilerin rintafilettä suikaleina (maustamatonta of course, itse käytin 450g)
vettä 2-3 rkl
kookos- tai oliiviöljyä 
nuudeleita/riisiä, what ever you like

Kastikkeeseen tarvitset:

2,5 rkl Hoisin kastiketta (löytyy kaupasta muiden aasialaiskastikkeiden joukosta)
noin 3 rkl soijakastiketta
2 rkl kalakastiketta
1 rkl kookosöljyä (sulaa)
chilihiutaleita 
loraus kookosmaitoa 

1. Valmistele vihannekset: pilko parsakaali pieniksi kukinnoiksi, paprika sopivan ohuiksi suikaleiksi, herkkusienet, chilistä siemenet pois (tai ainakin osa siemenistä),  silppua sipuli ja leikkaa kaalia haluttu määrä, itse laitoin ehkä noin 4 kunnollisen kokoista kourallista

2. Tee kastike: sekoita kaikki ainekset keskenään erillisessä kulhossa. 

3. Paista broileri kypsäksi paistokasarissa tai muussa isossa pannussa - tai tietty wokkipannulla, jos omistat sellaisen! Kun kanat ovat kypsiä, siirrä ne erilliselle lautaselle odottamaan.

4. Laita lisää öljyä pannulle, ja kippaa kaalia lukuun ottamatta kaikki vihannekset pannulle. Laita lisäksi pannulle vesi ja sekoittele noin 3 min. Peitä kannella ja anna olla sen aikaa, kunnes parsakaalit ovat kauniin kirkkaan vihreitä ja pehmenneet hieman. Voit laittaa viimeistään tässä vaiheessa mahdolliset nuudelit kypsymään, jos keität ne vedessä)

5. Tämän jälkeen lisää suikaloitu kaali pannulle ja sekoita sen aikaa, kunnes kaalitkin ovat pehmenneet. Kun ne ovat pehmenneet, lisää vielä kastike ja sekoita kunnolla. 

6. Sekoita mukaan nuudelit. Itse käytin täysjyvänuudeleita, mutta ensi kerralla haluan  käyttää ohutta riisinuudelia!

Tästä tuli kyllä oikeesti tosi hyvää! Vihannekset on ihanan rapeita ja älyttömän hyvän makuisia. Kevyemmän version saa tietty jollain muulla lisukkeella kuin nuudelilla - tai sitten ihan vaan näin pelkästään!


perjantai 7. lokakuuta 2016

HYVÄN ASIAKASPALVELUN VOIMA - Case Foodin

Otsikosta huolimatta ei, tämä ei ole nyt mikään tieteellinen teksti (haha). Vaikkakin teen kyllä kandini tätä aihetta sivuten. (Allaolevasta tekstistä saattaa hieman paistaa läpi se, että olen ihan äärimmäisen kiinnostunut näistä jutuista... :D) ja Huomio! Kyse ei ole mistään mainoksesta, ainoastaan hyvästä omasta kokemuksesta.

Lähestulkoon jokaisessa työssä jota olen tehnyt, ollut asiakaspalvelija jollakin tapaa, enemmän tai vähemmän. Oon muutenkin vahvasti sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitäis joskus elämänsä aikana olla asiakaspalvelija sen tuoman hyvän kokemuksen takia, sekä erityisesti siksi että osaisi olla myös "hyvä asiakas" - sekin on oma taitonsa.

Itse asiakaspalvelijana ollessani, panostan aina hommaani ihan äärettömän paljon. Olen aina vähän ystävällisempi kuin tarvisi, iloisempi kuin asiakkaat ehkä olettaisivat ja koitan parhaani mukaan aina yllättää heidät jotenkin, oli se sitten kohtelias kommentti tai muu small talk. Tästä asiakaspalvelijataustastani sekä yleensä sen takia, että olen tosi kiinnostunut palveluiden markkinoinnista ja johtamisesta - sekä kaikesta sitä vähänkään sivuavasta - herättää erilaiset asiakaspalvelutilanteet mussa tosi voimakkaita tunteita. :D (Hyvänä esimerkkinä se kun aloin kerran melkein itkemään ilosta kun sain niin sydämellistä asiakaspalvelua...) Koska koitan itse asiakaspalvelussa aina piristää ja tehdä asiakkaan päivästä himpun verran paremman, turhaudun joskus jos minua palveleva asiakaspalvelija ei tee samoin. Etenkin kun koitan myös asiakkaana olla se päivän mukavin tyyppi minua palvelevalle henkilölle. :-D


Noh nyt taas mut yllätettiin niin hyvällä asiakaspalvelulla, että oli pakko tulla kertomaan siitä täälläkin! Juttuhan meni siis niin, että ostin Tampereen Ruohonjuuresta joku aika sitten Foodinin mantelitahnaa ensimmäistä kertaa. En ollut pitkiin aikoihin ostanut mitään pähkinälevitteitä tai muita, ja nyt ajattelin, että kivaa saada jotain ravintorikasta pähkinätahnaa puuroon, riisikakulle, hedelmien kanssa, smoothieisiin, mihin ikinä... Päädyin Foodinin mantelitahnaan, sillä kyseinen brändi ja sen arvot ja aatteet miellyttää minua muutenkin. "Mantelit tahnaan ovat lajiteltu ja käsin eroteltu, jotta pystytään välttämään mahdolliset karvasmantelit".

Iloisena kipitin mantelitahnapurkki repussa kotiin, valmiina kokemaan tuon ihanan makuelämyksen ja syömään välipalaa. Avasin purkin ja päätin heti maistaa tuotetta teelusikalla. Maku yllätti. Negatiivisesti. "Pitääkö tämän muka tältä maistua?" Googletin Foodinin mantelitahnan ja eri foorumeilla hehkutettiin sen makua ja kaikkia eri tapojaa, miten sitä voi käyttää. Ajattelin että onkohan tässä nyt vaan kyse makuun tottumisesta. Joka kerta kun tuotetta vähän uskalsin käyttää, ihmettelin makua todella paljon ja melkein laitoin sähköpostia Foodinille asiasta. En kuitenkaan laittanut ja ajattelin, että "parempi vaan ens kerralla ostaa jonkun muun merkin vastaavaa."


Eräänä iltapäivänä tuli Instagram-feedissäni kuitenkin vastaan Foodinin postaus, jossa oli mantelitahnapurkin kuva. Tietenkin kiinnostukseni heräsi, koska tuo pahuksen purkki ärsytti minua melkoisesti. Kuvan alla kuitenkin oli selitys kaikkeen: Olin ostanut juuri sellaisen purkin, joka oli jotenkin epäonnistuneesta erästä, joka maistuu kitkerälle. Kuvatekstissä luvattiin, että laittamalla sähköpostilla oman purkin eränumero, Foodin lähettää uuden purkin tilalle. JEE! Ongelma ratkaistu. Äkkiä kone auki ja sähköposti lähti samantien. Vastaus tulikin melko nopeasti, mutta kyseinen koko mantelitahnapurkista oli kuulemma loppu, joten sain heidän verkkokauppaansa koodin, joka on 20€ arvoinen!! WHAT!!! Tuo summa luonnollisesti on monta euroa yli sen hinnan, jolla epäonnisen purkkini ostin. Voitte vaan kuvitella minkälainen ilo tästä syntyi. 

Tarinan opetus: Ole aina hieman ystävällisempi kuin on tarve. Näin hienolla virheen paikkauksella saa kyllä tyytyväisen asiakkaan, paljon tyytyväisemmän jopa kuin olisin ollut ilman tätä virhettä. Taatusti ostan Foodinin tuotteita jatkossakin - mitä tosin en olisi tehnyt, jos he eivät olisi ongelmaa tällä tavoin ratkaisseet.  

Kiitos! Näitä lisää ♡

Päädyin sitten tilaamaan tuon saamani alennuskoodin johdosta muutakin Foodinin verkkokaupasta; kookoshiutaleita ja järkyttävän kokoisen pönikän kookosöljyä! Tilasinko tosiaan noin ison purkin...?

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

SITÄ OIKEAA METSÄSTÄMÄSSÄ

Ääääääh se tapahtuu!!

Elämäni mies: Check.
Kihlaus: Check.
Hääpäivä: Check.
Hääkirkko: Check.
Juhlapaikka: Check.
HÄÄPUKU: -

Ehdottomasti paras asia häiden järjestelyissä. Hääpuvun etsintä!! Kyllä! Tekee mieli kiljua.

Sovittiin menevämme reilun kahden viikon päästä Helsinkiin etsimään hääpukua erinäisistä liikkeistä. Tarkoitus on käydä ainakin Niinataressa ja Zazabellassa, sekä vielä lisäksi jossain muissa.

Nyt kysymys kuuluukin: Onko teillä jollain suosituksia Helsingin hääpukuliikkeistä?! Ehdotuksia otetaan lämpimin mielin vastaan. ♡


Kuvat: Pinterest: Ines Salmiranta

maanantai 3. lokakuuta 2016

MOTIVAATIOMAANANTAI: Hyvä, paha Stressi

Tosiaan. Niin se lokakuukin taas koitti ja kandin kirjoituksen täytyisi pikkuhiljaa alkaa olla ihan täydessä vauhdissaan. Kandin lisäks on miljoona muutakin kurssia suoritettavana ja kaikelle tälle pitäisi löytää aikaa ja suoriutua kaikesta täysillä valoilla. Opiskelu, ystävät, parisuhde, urheilu, uni, lepo, aikaa omalle itselleen. Kun oikein alkaa miettiä, tässähän voi alkaa pukkaamaan päälle pieni STRESSI!

Toisaalta, oon ainakin omalla kohdallani huomannut, että ilman stressiä ei hommista tule oikeastaan yhtään mitään. Jos mulla on esimerkiksi vain tosi vähän hommaa, ei niidenkään asioiden hoitamisesta meinaa tulla mitään ja saattaa tehdä asioita vähän puolihuolimattomasti. Kun mulla on taas paljon juttuja hoidettavana, on päällä jatkuvasti hyvä tekemisen meininki ja saan paljon enemmän aikaiseksi. 


Oon siis sitä mieltä, että sopiva määrä stressiä on tosi jees. On vaan kysymys siitä, miten sitä hallitsee ja miten kohdistaa voimavaransa. Ajattelinkin nyt koota tähän joitain asioita, jotka tepsii silloin, kun To Do -lista tuntuu ylitsepursuavalta ja ahdistaa.

Aikatauluta

Tässä on itsellänikin hurjasti opittavaa, vaikka kalenteria aktiivisesti käytänkin. Vieläpä ihan sellaista vanhanaikaista paperista versiota. Yleensä, kun tuntuu että hukkuu töihin, ei ole oikeasti kirjoittanut niitä ylös ja aikatauluttanut tehtäviä; milloin tehdä mitäkin ja kuinka kauan sekä missä järjestyksessä. Tärkeä asia on myös, että aikatauluttaa melko yksityiskohtaisesti; jos kirjoitat vain: "Tee töitä" tai "Opiskele" tai "Tee kandia", on heti paljon epäselvempää, mitä oikein pitäisi tehdä. Kun asiat on kirjoittanut kalenteriin - oli se sitten paperinen tai joku vähän modernimpi versio - huomaakin, että ei ne jutut niiiin mahdottomilta tunnu. Ehkä. 


Hengähdä

Ota iisisti. Pidä taukoja. Ei koko ajan voi jaksaa painaa täysillä. Kun pidät lounastauon, syö äläkä tee tehtävälistan juttuja siinä sivussa. On todennäköisesti paljon tehokkaampaa pitää rehellinen tauko ja sitten taas painaa hommia täysillä, ja sitten taas tauko kun vähänkin siltä tuntuu.

Syö terveellisesti ja hyvin

Hyvä, energisoiva aamupala, lounas ja välipalat työpäivän aikana on kaiken A ja O. On tosi tärkeää kuunnella omaa kroppaa, omia tarpeita ja tunnustella esimerkiksi, minkälainen lounas on itselle se paras vaihtoehto kesken opiskelun tai työpäivän. Itse oon jo kauan esimerkiksi syönyt pelkkää kasvisruokaa yliopistolla, enkä vois ikimaailmassa enää kuvitella syöväni mitään lihaisaa, raskasta settiä. Paras olo tulee, kun syö vaikka jonkun sosekeiton tai muuta kasvisruokaa, joka sulaa suht helposti, eikä kaikki energia mene ruoan käsittelyyn. Lisäksi paljon vettä päivän aikana ja joku pieni välipala tauko muutaman tunnin välein.

Liiku

Oli liikunta sitten reipas kävely ulkona, kuntosalitreeni, juoksulenkki tai joogasessio, liikunta kannattaa! Sen lisäksi että ainakin omalla kohdallani liikkuminen virkistää mieltä, se tarjoaa ihanan tauon työnteosta tai opiskelusta.

Vietä aikaa läheistesi kanssa

Ihan yks tärkeimmistä jutuista on antaa aikaa myös ystäville, perheelle ja parisuhteelle. Ei ole mitään niin virkistävää, kuin kiireen keskellä viettää vaikka kahvitauko tai lounashetki hyvän ystävän kanssa. Yhtäkkiä kaikki tuntuu hieman paremmalta ja vähemmän ahdistavalta, kun saa ajatuksia muualle ja jutella vähän muistakin jutuista. ♡


Sitten vielä täytyy muistaa ottaa nämä aktiivisesti käyttöön. Myös minun. Etenkin toi aikatauluttaminen. Hommiin MARS.