perjantai 23. helmikuuta 2018

6 KG PAINAVEMPANA - ONKO PAINOLLA VÄLIÄ?

Ajattelinpa tulla kirjoittamaan tällä kertaa aiheesta, josta mun on jo piiitkään tehnyt mieli kirjoittaa. Nimittäin painosta. Kerron alustukseksi vähän omaa historiaani ja suhteestani painoon ja vaakaan, myöhemmin sitten omasta tämän hetkisestä tilanteestani ja kehon koostumuksestani. Pohjustuksena kerrottakoon vielä, että pituutta multa löytyy kaikenkaikkiaan n. 179,6-179,8 cm.

Osaltaan kiinnostus kirjoittaa tästä aiheesta juontaa juurensa muutaman viikon takaa, kun kävin eräänlaisessa kehonkoostumusmittauksessa. Kyseessä oli sellainen laite, jossa seistiin paljain jaloin ja siihen syötettiin erilaisia tietoja esim. liikuntatottumuksista, iästä, sukupuolesta jne, eikä se ehkä antanut kaikista tarkinta tulosta - mutta ainakin suuntaa.

Kiinnostuin painostani ensimmäistä kertaa muistaakseni 6.-7. luokalla ollessani. Olin lopettanut aktiivisen muodostelmaluistelun harrastamisen, johon käytin monta päivää viikossa. Yhtäkkiä liikunta loppui melkein seinään ja jossain vaiheessa huomasin, että ruokaa ja herkkuja ei voi lapata kitaansa enää entiseen malliin ilman että se näkyy jossain. En todellakaan sano että asia aiheutti mitään paineita, mutta muistaakseni 6. luokan keväällä kävin ensimmäistä kertaa ikinä itse omin nokkineni juoksulenkillä (voi miten nostalgista, muistan sen niin hyvin :D). Paino kuitenkin nousi, varmaan ihan luonnollisestikin, olinhan kasvava nuori nainen, ja painavimmillani painoin muistaakseni 67-68 kiloa. Siinä oli toki alla lihastakin, mutta huomasin omasta peilikuvastani että myös rasvaa oli kertynyt. 7.-8. luokalla jatkoin aktiivisesti lenkkeilyä ja huomasin, että kun vähän katsoi mitä suuhunsa laittoi, se näkyi myös vaa'alla. Ruokailutottumukset oli kuitenkin tuolloin aika hakusessa paljolti varmasti myös tiedon puutteen takia, ja saatoin syödä koulun jälkeen nälän kasvettua tarpeeksi isoksi purkillisen Ben&Jerrysiä... 

8. ja 9. luokan vaihteessa päätin, että nyt tapahtuu muutos, sillä en viihtynyt kropassani ja kohonneessa painossani yhtään. Kävin vaa'alla päivittäin, välillä montakin kertaa päivässä ja ahdistuin jos vaaka näytti yhtenä aamuna enemmän kuin se oli edellisenä aamuna näyttänyt. Vähensin syömistä tosi paljon ja liikuntaa puolestaan lisäsin sitäkin enemmän. Paino alkoi tippumaan ja 9. luokan syksyllä / talvella painoinkin 59-60 kg. Menkat jäi pois, ja sainkin 9. luokalla Wake up callin että nyt täytyy lopettaa moinen pelleily, ja aloin syödä rennommin ja enemmän - aamupalaksikin enemmän kuin pelkän tomaatin ja kahvia (seriously?).
 
Lukioon mentäessä kävin yhä vaa'alla silloin tällöin. Menkat jäi kuitenkin taas jossain vaiheessa pois, ja kävin lääkärissäkin asiasta. Paino oli yhä siellä 59-60 kilon paikkeilla, ja olin alkanut käymään salilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Jälkeen päin mietittynä en tajunnutkaan silloin, kuinka outo suhtautuminen painoon mulla oli, kun lääkärissä käydessäni vaaka näytti 62 kg, ja selitin lääkärille että mun täytyy varmaan käydä vessassa, kun en mä yleensä noin paljoa paina - vaikka olin nimen omaan sen takia lääkärissä että ne kuukautiset pitäis saada takaisin? 

Lukiossa paino välillä nousi, ja sitten taas laski, ja välivuonna hakiessani helsinkiläisen mallitoimiston listoille malliksi, painoin n. 61 kg. Mallimamma sanoi että mallit ei kyllä yli 60 kg paina, se on surullinen fakta. Alle 60 kilon mun paino ei kuitenkaan sen koommin laskenut.

Aloitin opiskelut Vaasassa, ja ostin mun kotiin oman vaa'ankin, mutta en käynyt sillä mitenkään säännöllisesti. Aina silloin tällöin, kun siltä tuntui, että halusin tsekata tilanteen. Painoin silloin muistaakseni n. 62-64 kg. En kuitenkaan kokenut olevani mitenkään hirveän tyytyväinen kroppaani, ja halusin ennimmäkseen kiinteytyä ja polttaa rasvaa. Lopulta huomasin, että vaa'alla käynti aiheutti ahdistusta, ja vaaka jäi käyttämättä. Siitä loppui patteri, ja luulin vielä vähän aikaa sitten sen olevan jopa rikki.

Viime syksynä vaihdatin siihen kuitenkin patterit kokeilumielessä, josko se alkaisi taas toimimaan. Tunsin oloni hyväksi peilin edessä, ja huomasin olevani tyytyväinen siihen, mitä näin. Olin kiinteytynyt ja lihakset oli jo jonkun aikaa erottuneet aikaisempaa paremmin - tai ainakin nyt vasta huomasin sen. Ajattelin, että paino on varmaan pudonnut, ja olen laihtunut. Mutta kuinkas kävikään? Vaaka näytti samaa, kuin silloin joskus 10 vuotta sitten. 66,5 kg. 10 vuotta sitten tuo lukema aiheutti ahdistusta ja epäonnistumisen tunnetta. Nyt olin vaan vähän hämmentynyt. Mietin, että onko mun omakuva jotenkin hämärtynyt, vai mikä tässä on, miten voin painaa noin paljon? Näytän kuitenin todella solakalta ja samalla lihaksikkaalta. 


Tammikuun lopussa pääsin kokeilemaan nopeahkoa kehonkoostumusmittausta, joka kertoi aamiaisen jälkeen seuraavaa:

Pituus: 179,0cm (tämä on kyllä alakanttiin! En tiedä vaikuttaako paljon sitten lopputulokseen...)
Paino: 66,7 kg
Rasva%: 20,4
Rasvamassa: 13,9kg
Lihasmassa: 51,6 kg 
BMR: 1620 kcal
Metabolig age: 12 (😂)
Sisäelimiä ympäröivän rasvan taso: 1 (eli paras)
BMI: 21,3

Mua jännitti aika paljon mennä tuohon mittaukseen, sillä pelkäsin että menetänkö yöuneni. Olin kuitenkin ihan tosi tyytyväinen, ja olisikin hauskaa nähdä saman mittauksen tulokset vaikka puolen vuoden päästä uudelleen! Erityisen iloinen olin lihasmassastani ja tuosta metabolisesta iästäni, joka on 50% todellisesta iästäni. :D (Mittauksessa tuli myös muita lukuja, mutta en muista mitä ne tarkoittaa...)

Kaiken tämän opetus on se, että vaaka ja paino ei todellakaan kerro koko totuutta. Koen tällä hetkellä olevani melkoisen hyvässä kunnossa, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Toki aina sitä keksii omassa kropassa juttuja joita parantaa, vähän rasvaa pois ja niin edelleen. Mutta silti tunnen olevani timmimmässä kunnossa, kuin olen ikinä ollut esimerkiksi joskus kun olen painanut pari kolme kiloa vähemmän. Painan nyt n. 6 kiloa enemmän kuin esimerkiksi silloin, kun aviomieheni kanssa 4 vuotta sitten tavattiin.

Liikuntaa oon harrastanut just siten kun mua on huvittanut, enkä se ajatus edellä, miltä haluan näyttää. Siinä missä joskus suorastaan välttelin kuntosalilla käymistä, tai ainakaan isompien painojen nostelua, oon nyt saanut nautintoa oman kehitykseni huomaamisesta ja oikeasti nauttinut liikunnasta. Oon käynyt jumpassa silloin kun huvittaa, ja juoksemassa silloin kun huvittaa.  Ja sehän on parasta!

Vaaka on ihan ok väline seurata silloin tällöin, mutta orjallisesti sillä ei kuitenkaan kannata käydä astumassa. Pahimmillaan sillä voi langettaa huonon fiiliksen koko päivälle, vaikka ei ole mitään syytä.

Mitäs mieltä itse olette? Käyttekö vaa'alla vai jätättekö mieluummin käymättä?

2 kommenttia:

  1. Mulla ei tuu nykyään käytyä juurikaan, kun ei se tosiaan paljon mitään kerro. Ton sun mittaustuloksen suhteen olisin vähän varuillani; en usko että sulla vois näkyä vatsalihakset noin selvästi jos rasvaprosentti todella olisi toi. Itse lukema toki on erittäin normaali ja hyvä, mutta veikkaisin että on sun kohdalla kyllä yläkanttiin ;)

    Moni sanoo, ettei noihin mittareihin kannattaisi luottaa ollenkaan. Joitain luotettaviakin mittaustapoja on, ainakin pihtimittaus ja joku vesijuttu; laitteissakin oli joku luotettavampi kuin toiset, mut en millään muista että mikä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä kans yhtään? Tiedän myös, että pihtimittaus on varmasti luotettavampi, oon joskus kaaaauan sitten käynytkin, mutta ainakin toi oli ehkä suuntaa antava. :) Silloin kun pihtimittauksessa kävin, niin rasvaprosentti oli isompi kuin tämän mittauksen mukaan - tosin silloin mun kehonkoostumus tosiaan oli erilainen - vaikka olinkin kiloja kevyempi. Ja tosiasiassahan mulla on kyllä rasvaa kropassa jonkin verrankin, mutta tiedä sitten tosta luvusta! :)

      Poista